11/06/2013

TURKU CASTLE



Oltiin eilen Turunlinnassa luokan kanssa, ei tosin käyty sitä tavallista "turisti" kierrosta vaan mentiin vaan kattomaan niitä tyylihistoriallisia huoneita. Ensiksi käytiin ne kaikki yhdessä läpi, Jola meille selitti kaikista huoneista jotain tosi laajasti, enkä millään voi muistaa enään kaikkea, etenkin kun verensokerit oli sil hetkel todella alhaiset ja pientä huimausta esiintys :-D Kun kierros saatiin päätökseen, mentiin syömää meidän eväät ja sen jälkeen oli pari tuntia aikaa piirtää kahdesta huoneesta jotain. Ja tutustua niihin kahteen huoneeseen, vielä paremmin.
Mun ottamat kuvat on aika hämyisiä, koska otin ne puhelimella, kameran ollessa huollossa ja siellä linnassa oli todella hämärää.

tehtäväksanto

 Backmanssonin huone (1830-40) 





Puhelimella oli kans aika vaikeeta ottaa sitä yleiskuvaa meinaa toi kuvan leveys ei oo kauheen suuri.
Mutta Backamnssonien huone oli rauhallinen ja lämmihenkinen. Tuli siellä lattialla istuskellessa hyvin kotoinen olo, vaikka mä en tollaisessa asunnossa viihtyisi. Tuolla käytettii tosi paljon puuta, oli lattioissa ja kalusteissa. Ja puun väri oli aika vahva mun mielestä. 

Tärkeimmät yksityiskohdat tästä huoneesta oli mun mielestä ehdottomasti tuolien yksityiskohdat, joita en nyt oikein saanu noihin kuviin mukaan, sekä mahonkinen tupakkarasia oli huoneen juttu, Sohvan jalat oli ihan kuin karhuntassut, en tiedä niiden oikeaa nimeä.
Huomasin myös että kahdessa pienemmässä tuolissa oli vain kolme jalkaa.
Meidän piti myös selvittää huoneisiin liittyviä sanoja



Taburetti:
Taburetti on sisustuselementti, jota käytettiin paljon 1700-1800 luvuilla.Se on pienimuotoinen tuoli tai rahi, mutta pääsääntoisesti sitä käytettiin varmaan vain koristeena.

Rosetti:
Rosetit ovat koristeellisia sisustusyksityiskohtia, joita vois esim. olla katoissa tai verhon pidikkeinä, kuten tuolla Turunlinnassa. Tuovat kivoja yksityiskohtia huoneeseen. Rosetiti ovat hyvin koristeellisia ja niitä on siihen aikaan käytetty aika paljon.

Oli vähän vaikea ottaa kuvaa Turunlinnan roseteista, koska siinä minun ja rajaköydenn välissä oli matkaa pari metriä ja hälytykset molemmilla puolilla.



 Koriston huone (1830) 






Koriston huone oli tunnelmaltaan hyvin romanttinen, lämminhenkinen ja kutsuva. Tapetit olivat hempeän vaaleanpunaiset ja kalusteet sopivat huoneeseen hyvin. Tuli kukkasista ja kalusteista mieleen Marie Antoinette -elokuva. Mä itse pidin enemmän tästä huoneesta ja tästä huoneesta olikin hurjasti vaikeampi piirtää kaikki jutut.
Tärkeinä yksityiskohtina pidin kalusteiden koristeellisuutta. Yhdessä taulussa oli tosi hienot ja mahtavat kehykset, sekä peilipöydän kaikki pienemmätkin yksityiskohdat toistuivat huoneessa paljon. Pidän myös aika tärkeänä mallinukkea, jolla on tuon aikainen puku päällä. Kukka-asetelmakin on yks aika olennainen juttu, joka tuo huoneeseen lisää tunnelmaa ja romanttisuutta. 

:D:D 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti