12/17/2013

Työssäoppiminen, vk 51

Viimeinen viikko lähtenyt käyntiin sujuvissa mainingeissa!
Maanantaina: menin töihin 7 ja pääsin sitten kello 15 jo kotiin. Koko päivä meni oikeastaan ale tuotteiden hinnoittelemisessa. Että ei maanantaiselta ole oikeastaan sen kummempaa kuulumisten kertomista :-D

Tiistaina: olin myös 7-15 töissä ja heti aamulla jatkoin n.tunnin verran hinnoittelua, jonka jälkeen siirryin siivoamaan somistamoon. Sieltä kuitenkin siirryin pika pikaa leluosastolle hakemaan ylmääräisiä lavoja pois, mutta sen jälkeen jatkoinkin taas somistamon puolella. Siellä siirsin, siivosin ja pesin hyllyt joillr myöhemmin laitoin pikkuiset joulukuuset koko järjestykseen (isoimmat ylös ja pienemmät alas). Samalla tsekkasin roskat rullakkoon, jotka sitten myöhemmin viedään roskiin. Kun olin saanut somistamossa kaikki pienimmätkin jutut tehtyä siitryin loppupäiväksi myymälän puolelle siivoilemaan leluosastolle. 

Keskiviikko: Aamulla siivosin ensimmäisen tunnin myymälässä, eli järjestelin hyllyjä, jos ne oli sekaisin. Vaateisastoilla henkarit oikein ja vaatteet oikeille paikoille yms. Seuraavaksi sain tehtäväkseni purkaa kenkiä ja laukkuja. Kengät otettiin pois laatikoista ja kenkien täytteet pois. Laukuista otettiin pussit ja suojapaperit pois. Siinä samalla autoin kassalla pakkaamisessa, jos oli ruuhkaa. Ja viimeisen tunnin hinnoittelin lastenpuolella vaatteita aleen sekä siirsin tuikkuja toiselle puolelle myymälää. Päivä meni taas niin vauhdilla ohi ettei tietoakaan. 

Torstai: Torstaina siivottiin yhdessä ohjaajani kanssa "häkki"varastoa. Siellä säilytetään kaikkia topparin (toptenin) tuotteita ja malli tavaroiden laatikot. Häkissä oli ihan hirvee sotku, mutta nyt siellä on vihdoin siistiä! Vietiin kaikki turhat pahvilaatikot roskiin sekä kaikki turhat pakkausmuovit ynnämuut roskat. Tuotteet järjesteltiin hyllyihin ja jos tuotteesta ainoat paketit oli varastossa ne vietiin myymälään. 

Perjantai: Perjantai alkoi aikasin, jo kuuden aikaan aamulla ja heti ensimmäiseksi mun tehtävänä oli hakea alaikkunasta valkoinen joulukuusi pois, koska niitä oli enää myynnissä niin vähän jäljellä. Otin kuusesta kaikki koristeet pois, laitoin kuusen osiin ja pakkasin kuusen omaan laatikkoon ja koristeet omiin. Kokosin hetken aikaa vielä malllinukkea ja sen jälkeen lähdin myymälän puolelle täyttämään lakana hyllyjän. Otin varastosta pari rullakkoa lakanoita, peitteitä ja tyynyliinoja, jotka sitten täytin hyllyyn, jos sinne mahtui. Loppupäivästä laitoin hintaetikkettejä paikoilleen, jotka Satu oli mulle etsinyt ja tulostanut valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti